Aiheeseen liittyviä sivuja Internetissä

JOHDANTO

Tietokoneyhteiskunta on levittänyt lonkeroitaan joka puolelle. Suomessa kirjastoautojen rinnalle ovat tulossa tietokonebussit, jotka tarjoavat tietopalveluita syrjäkylienkin asukkaille. Minun ikäpolveni on ensimmäinen, joka on kasvanut yhdessä tietokoneitten kanssa. Ensimmaisen tietokoneeni sain vuonna 1984 ja siitä lähtien olen ollut kiinnostunut kaikesta tietokoneisiin liittyvästä. Yritän myös yhdistää opinnoissani kulttuurihistorian ja tietojenkäsittelyopin opiskelun. Kun olen lukenut vielä paljon tieteiskirjallisuutta, olen valinnut tutkimusaiheekseni tietokoneet ja tieteiskirjallisuuden.

Tarkoitukseni on tutkia, millainen on ollut toisen maailmansodan jälkeisen ihmisen suhde tietokoneisiin ja miten Arthur C. Clarken "2001 - avaruusseikkailu" ja William Gibsonin "Neurovelho" heijastavat tätä suhdetta. Haluan tutkia, mitä tyypillisiä suh- tautumistapoja tietokoneisiin kirjoista välittyy ja mikä on kirjoittajien oma rooli asenteiden välittäjinä ja levittäjinä. Tutkimukseni lähtee pääasiassa kirjoista käsin niiden antamien virikkeiden pohjalta. Pyrin tarkkailemaan esimerkiksi, kuka käyttää tietokoneita ja miten - mikä on ihmisen ja koneen välinen vuorovaikutussuhde. Kiinnostavaa on myös, miten kirjat heijastavat ihmisten ennakkoasenteita tietokoneita kohtaan. Pyrin myös tarkastelemaan kysymyksiä historiallisesta perspektiivistä ja tutkimaan, miten yleiset toisen maailmansodan jälkeiset aatevirtaukset heijastuvat tietokonesuhteeseen. Ennen varsinaista kirjojen käsittelyä onkin syytä pohtia tietokoneen roolia yhteiskunnassa ja sen roolikuvan yleistä heijastumista tieteiskirjallisuuteen.

Primäärilähteinä käytän "2001 - avaruusseikkailua" ja "Neurovelhoa, koska kummatkin ovat tieteiskirjallisuuden menestyneimpiä teoksia ja kummassakin tietokoneen rooli on merkittävä. (viite 1) Tietokone on noussut yhdeksi päähenkilöksi ihmisten rinnalle. Tietokone ei ole pelkkä kone vaan itsenäinen toimija. Kirjat sopivat vertailukohteiksi myös kirjailijoiden erilaisten taustojen takia.

Tutkimuskirjallisuutta aihepiiristä löytyy enimmäkseen taiteentutkimuksen ja filosofian saralta. Niissä on etupäässä pohdittu tietokoneen inhimillisyyden ongelmaa: missä kulkee älyn ja tekoälyn raja. Tietokoneista on myös tehty lukuisia tapahtumahistoriallisia teoksia, mutta ne kertovat lähinnä tietokoneitten synnystä eivätkä niinkään niiden vaikutuksesta yhteiskunnassa. Nyt tilanne saattaa olla muuttumassa, koska ympäri maailmaa on lukuisia tietokoneitten historiaan liittyviä tutkimusprojekteja. (viite 2)

Tutkimuslähteinä aion käyttää lähinnä Patricia S. WARRICKin kirjaa "The Cybernetics Imagination in Science Fiction", Kai EKHOLMin esipuhetta kirjaan "Science fiction Suomessa" ja tietokoneen historiaa valottamassa Benjamin WOOLLEYn teosta "Virtual Worlds" sekä Sam Inkisen ja Markku Salmen toimittamaa "Tulevaisuuden esihistoriaa". Käytän myös kirja-arvosteluja ja kirjailijoiden haastatteluja sekä artikkeleja, joita olen löytänyt myös tieto- verkkojen välityksellä, mikä onkin luontevaa aiheen huomioonottaen. Primäärilähteiden ja tutkimuskirjallisuuden asettamien rajoitusten takia tutkimukseni käsittelee vain läntistä maailmaa, vaikka esimerkiksi sosialistisissa maissa tieteiskirjallisuuden harrastus oli vireää.(EKHOLM 1983, 15-16)

1 TIETOKONEEN KULTTUURINEN ROOLI 1940-LUVULTA 1980-LUVULLE

1.1 Uhasta mahdollisuudeksi - Tietotekniikan kehitys ja ihmisten suhtautuminen 1940-luvulta 1980-luvulle

Tietokoneella tarkoitetaan yleensä John von Neumanin esittämän periaatteen mukaan toimivaa ohjelmoitavaa konetta.(ks. esim. PAUKKU 1993, 136-138) Tunnusomaista tietokoneelle on muistissa olevan käskyjonon suorittaminen tietyssä järjestyksessä, joka voi olla riippuvainen suorituksessa syntyneistä tuloksista ja ulkoisista signaaleista.

Tietokoneiden periaatteella toimivia laitteita on ollut jo tuhansia vuosia. Ensimmäisenä laskulaitteena voidaan pitää kiinalaista helmitaulua (n.450 eKr.). Myöhemmin etenkin Euroopassa on rakennettu useita mekaanisia laskukoneita. Esimerkiksi Charles Babbage yritti 1800-luvulla rakentaa konetta (kuva) , joka toimi varastoidun ohjelman periaatteella, mitä nykyiset tietokoneet käyttävät.

Ensimmäisenä oikeana tietokoneena voidaan pitää joko Harvardin yliopiston sähkömekaanista laskulaitetta, Mark I:tä(1944) tai Pennsylvanian yliopiston ENIAC-konetta(1946). Ensimmäiset tietokoneet olivat kooltaan valtavia: esimerkiksi Mark I:n keskusyksikkö oli 20 metriä pitkä ja 3 metriä korkea.(esim. KERO 1990, 1044) Aluksi tietokoneet olivat kalliita ja hankalia käyttää, joten vain suurilla yhteisöillä oli varaa hankkia niitä. Tavalliselle ihmiselle tietotekniikka on saattanut näyttää vain yhdeltä keinolta pönkittää vanhaa valtakoneistoa.

Tietotekniikka koki lopullisen harppauksen toisen maailmansodan aikana. Sota on aina ollut hyvin hedelmällistä tekniikan kehitykselle. ENIAC oli suunniteltu purkamaan salakirjoitusta ja laskemaan tykinammusten lentoratoja.(WOOLLEY 1992, 49-50) Tietokoneitten käyttötarkoitus ei ollut omiaan herättämään suuren yleisön luottamusta: toisesta maailmansodasta voidaan katsoa saadun perinnöksi vain pommi ja tietokone.(WARRICK 1980, 134) Tietotekniikasta tuli heti aluksi jotain suurta ja tuntematonta - siis pelottavaa.

Tietokoneiden sarjatuotanto alkoi Yhdysvalloissa 1951 ja "jättiaivot" (viite 3) levisivät julkisen sekä sotilaallisen sektorin ulkopuolellekin. USA:ssa tietokoneet pääsivät laajemmalti julkisuuteen vuoden 1952 presidentinvaalien aikana. Koneet laskivat ennusteita vaalien lopullisesta tuloksesta ja osuivat hämmästyttävän lähelle oikeaa. Pessimistien mielestä Yhdysvaltojen perinteinen demokratia oli uhattuna, jos tietokone-ennustukset vaikuttaisivat vaalien lopputulokseen.(WARRICK 1980, 122)

1950-luvun kuluessa Yhdysvaltoihin luotiin myös SAGE-tietokonejärjestelmä. Se suojasi maata Neuvostoliiton yllätyshyökkäykseltä. SAGE-järjestelmän myötä vakiintui yleiseen kielenkäyttöön termi "Push-button warfare". Tavallisen ihmisen mielestä tilanne vaikutti pelottavalta, kun sota ja rauha näyttivät olevan tietokoneen käsissä. Ihmisten pelot heijastuivat myös tieteiskirjallisuuteen.(WARRICK 1980, 121-122)

Tietokoneiden määrä pysyi pitkään pienenä. Vaikka koneiden sarjatuotanto oli alkanut vuonna 1951, niin 1950-luvun päättyessä tietokoneita oli maailmassa vain noin 3000. 1960-luvulla, kun tietokoneitten toinen sukupolvi tuli markkinoille transistorin keksimisen myötä, koneitten määrä nousi noin sataantuhanteen. Tietokoneitten kolmas sukupolvi tuli markkinoille, kun integroidut piirit (1960-luvun lopulla) ja mikroprosessori keksittiin (1971). Koneitten koko pieneni, mutta teho kasvoi ja hinta halpeni: 1980-luvulta tietotekniikka on tullut lähes jokaisen ulottuville. Tietokoneitten määrä lasketaan nykyään miljoonissa(KERO 1990, 1045) (viite4). Tietokoneitten arkipäiväisyys on tehnyt niistä tutumpia ja turvallisempia.

Ilkka MÄYRÄN mukaan ihmisen teknologiasuhde rakentuukin toiveista ja peloista: kuinka ihminen voi samaistumalla koneen voimaan ja nopeuteen kokea samaa itsessään, tai ihminen voi antaa koneen avulla muodon aggressioilleen ja painajaisilleen.(MÄYRÄ 1994, 10) Minusta tämä toteamus pitää hyvin paikkansa, sillä nämä toiveet ja pelot ovat hyvin löydettävissä esimerkiksi tieteiskirjallisuuden tietokonekuvauksista.

Viime vuosikymmenen kaksi ehkä merkittävintä piirrettä tietotekniikan kehityksessä ovat olleet mikrotietokoneiden tulo markkinoille sekä tietoverkot. 1971 keksitty ja 1973 markkinoille tulleen mikroprosessorin ympärille alettiin rakentaa mikrotietokoneita. 1970-luvun lopulla Apple esitteli ensimmäiset suositut mallinsa, APPLE I:n ja II:n. IBM PC tuli markkinoille 1981.(Mikrot. Suomessa 1993, 10-16) Maailmanlaajuisen verkkojen verkon, Internetin juuret ovat amerikkalaisessa sotilastutkimusverkossa ARPANET:issa, joka perustettiin 1969. Vuonna 1983 ARPANET jakaantui kahtia tutkimus- ja sotilasverkoiksi. Uuteen tutkimusverkkoon saattoivat liittyä myös muiden maiden yliopistot, jolloin vähitellen alettiin puhua Internetistä.(PERKIÖMÄKI 1993, 104-104)

1.2 Yhteiskunnallisten virtausten heijastuminen tieteiskirjallisuuteen

Tieteiskirjallisuuden yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Muun proosan ja tieteiskirjallisuuden välinen ero on häilyvä. Tieteiskirjallisuus on yleensä utopistinen kuvaus menneisyydestä tai tulevaisuudesta, missä fantasian tukena on käytetty jotakin tieteellistä keksintöä. Tieteiskirjan maailma voi olla optimistinen tai monesti varsinkin tietokoneita käsitellessään negatiivinen, dysutopia. EKHOLMIN mukaan tieteiskirjallisuus yhdistetään englantilaisella kielialueella yleensä lähinnä luonnontieteeseen, vaikka tieteiskirjallisuus voi käsitellä myöskin humanistisia tieteenaloja.(EKHOLM 1983, 8)

Tieteiskirjallisuuden juurten katsotaan löytyvän antiikista, esimerkiksi Prometheus-myytistä (WARRICK 1980, 25-26) tai tiukemmin tulkittuna Lukianoksen (n.120-180 jKr.) "Alethes historiasta, Tositarinasta", koska siinä esiintyy ensimmäinen maan ulkopuolelle suuntautunut matka.(EKHOLM 1983, 11) Modernin tieteiskirjallisuuden voidaan katsoa syntyneen 1800-luvulla teollistumisen ja tieteen aseman korostumisen myötä. Tieteiskirjallisuus syntyi puolustamaan tai kritisoimaan tiedettä kaunokirjallisuuden keinoin. Ensimmäisiä varsinaisia tieteiskirjoja on Mary Shelleyn "Frankenstein"(1818).

Ensimmäiset tietokonekuvaukset tulivat tieteiskirjallisuuteen 1930-luvulla. Goottilaisten kauhuromaanien ja "seikkailullisten avaruusoopperoiden" jälkeen korostettiin tieteellisiä tosiasioita. Uutta tyylisuuntaa voidaan kutsua hard core science fictioniksi. (EKHOLM 1983, 14)(viite 5) John W. Campbellin "When the Atoms Fall"(1930) oli ensimmäinen kuvaus, missä kone on selvästi tietokone. Campbellin toisessa novellissa "The Last Evolution"(1932) tietokone pystyy jo itsenäiseen ajatteluun.(WARRICK 1980, 53-54) 1930-luvulla tieteiskirjailijoiden ja tiedemiesten välillä oli vuorovaikutusta, mikä antoi virikkeitä molemmille osapuolille.(viite 6) Sotaa edeltävän vuosikymmenen kuluessa lamasta alettiin selviytyä ja tieteen voittokulku jatkui. Tieteeseen suhtauduttiin vielä kritiikittömästi etenkin Yhdysvalloissa.(viite 7)

Toinen maailmansota katkaisi lopullisesti teknologiaoptimismin. Tieteiskirjallisuudessa leimaa antavina olivat dysutopiat tietokoneiden ja ydinaseiden hallitsemista totalitarioista.(EKHOLM 1983, 14) Dysutopioiden tavoitteena oli pyrkimys takaisin luontoon, paluu ihanteelliseen menneisyyteen. 1950-luvulla tieteiskirjallisuudessa pohdittiin uuden teknologian vaikutusta ihmiseen ja yhteiskuntaan. Tietokonekuvaukset ol ivat laajentuneet koskemaan yksittäisten ihmisten ja koneitten sijasta laajempia massoja. Yhtenä syynä tähän voidaan katsoa olevan tietokoneiden tuleminen laajojen kansanjoukkojen tietoisuuteen Yhdysvalloissa edellisessä luvussa kuvattujen vaaliennusteiden ja SAGE-järjestelmän myötä. Tieteiskirjallisuudessa nämä näkyivät myös tarinoina automaatiosta, joka jatkuu ihmisen kuoltua sekä kuvauksina tietokoneen käytöstä sodankäynnin apuvälineenä.(WARRICK 1980, 119-120)

1960-luku merkitsi tieteiskirjallisuudessa niin sanottua uutta aaltoa, jonka tunnusmerkkejä olivat "pessimismi, nihilismi, väestöräjähdyksen, ekokatastrofin ja Vietnamin sodan käsittely sekä Apollo-ohjelman tuottaman tiedon soveltaminen."(EKHOLM 1983, 15) Clarken "Avaruusseikkailu" sopii myös tähän tyylilajiin, sillä Clarke oli työskennellyt Apollo-projektin parissa ja hänen kirjansa kuvaa matkaa Saturnukseen vuotta ennen ensimmäistä "oikeaa" kuulentoa. Clarken tietokonekuvaus on myöskin epäilevä, vaikka kirjan pääteema onkin optimistinen.

Tieteiskirjallisuudella ei ollut selvää leimaa antavia piirteitä 1970-luvulla, vaikka se esittelikin eräitä teemoja (esim. nanoteknologia), jotka vaikuttivat 1980-luvun vallitsevan tyylisuunnan, cyberpunkin syntyyn. Cyberpunk on postmodernin maailman kirjallisuutta, jossa vaikutteet ja teemat ovat sekoittuneet teknologian antaessa leimansa koko yhteiskunnalle. Todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden rajat ovat hämärtyneet. Maailma on tullut yhä pienemmäksi vanhojen sosiaalisten "lähiverkkojen" saadessa rinnalleen uuden globaalin tietoverkon.

Cyberpunk ei ole yhtenäinen tyylisuunta tieteiskirjallisuudessa vaan se sisältää monia aiheita. Bruce Sterling on kuvannut cyberpunkkia muun muassa seuraavasti:

Cyberpunkit ovat ehkä ensimmäinen tieteiskirjallisuuden sukupolvi, joka ei kasva vain tieteiskirjallisuuden kirjallisen perinteen piirissä vaan myös todella tieteiskirjallisessa maailmassa. Heille klassisen "kovan scifin" tekniikat - ekstrapolointi, teknologinen luku- ja kirjoitustaito - eivät ole pelkkiä kirjallisia työvälineitä vaan jokapäiväisen elämän apukeinoja... Cyberpunkkien työ on kulkenut koko 80-luvun rinta rinnan pop- kulttuurin kanssa: rokkivideoissa; hakkeriliikkeessä; kaduilla hermoille käyvässä hip-hop -liikkeessä ja scratch-musiikissa; Lontoon ja Tokion syntetisaattorirokissa. Tämä ilmiö, tämä dynamiikka, on maailmanlaajuinen: cyberpunk on sen kirjallinen ruumiillistuma.

Cyberpunk tyylisuuntana heijastaa siis tarkasti ympäröivää todellisuutta. Näin on ollut luonnollisesti tieteiskirjallisuudessa aina aiemminkin. Kirjailija saa ympäristöstään jatkuvasti virikkeitä, joita hän kehittelee omassa mielikuvituksessaan.

2 "2001: AVARUUSSEIKKAILU" AIKANSA TIETOKONESUHTEEN KUVASTAJANA

2.1 Arthur C. Clarke - tieteiskirjailija ja tieteen popularisoija

Arthur C. Clarke , "Avaruusseikkailun" kirjoittaja, on syntynyt vuonna 1917 Englannissa, mutta on asunut Sri Lankassa vuodesta 1956. Jo lapsesta tekniikasta kiinnostunut Clarke palveli toisessa maailmansodassa tutkakouluttajana ja samoihin aikoihin hän kypsytteli ajatusta geostationaarisista satelliiteista. Vuonna 1948 Clarke suoritti Bachelor of Science -tutkinnon erinomaisin arvosanoin fysiikasta ja matematiikasta. Hän toimi myös brittiläisessä planeettainvälisessä yhdistyksessä aktiivisesti, ollen pariin otteeseen seuran puheenjohtajakin. Tieteiskirjallisuutta Clarke on kirjoittanut 1930-luvulta alkaen, ensin novelleja ja myöhemmin kirjoja.

Clarke on ollut myös hyvin merkittävä tieteen popularisoija. Tiedettä popularisoivista kirjoituksistaan Clarke on saanut muun muassa Unescon Kalinga-palkinnon sekä monia muita palkintoja. Hän toimi myös CBS:n kommentaattorina Apollo 11,12 ja 15 -lentojen aikana, mikä antoi hänelle maailmanlaajuista julkisuutta. Clarke on myös esitellyt maailman mysteerejä hänen itsensä mukaan nimetyssä TV-sarjassa.(Ks. esim. Encyclopedia of SF 1989, 144-146)

Clarke on siis arvostettu tiedemieshahmo, joka on tuonut tieteen saavutuksia populaariyleisön tietoisuuteen. Häntä voi pitää ava- ruusmatkailun grand old manina ja positiivisena auktoriteettina, isällisenä opettajana, joka vie tieteen soihtua eteenpäin. Clar- ken suhtautumista voisi pitää hieman yksisilmäisenä, ihannoiva- na, mutta mielestäni Clarkelle tiede on vain ihmisen kehityksen yksi sivutuote. Tärkeämpää on ihmisen henkinen kehittyminen.

Ennen "Avaruusseikkailua" Clarke oli käsitellyt kirjoissaan tietokoneita jo useita kertoja. Niistä käy ilmi, että hän on tuntenut tietokoneen toimintaperiaatteen ja tekoälyn teorian hyvin. "Jumalan yhdeksän miljoonaa nimeä" (1953) perustuu Norbert Wienerin kyberneettisen ajattelun periaatteille.(EKHOLM 1983, 34) "Kadonnut menneisyys" (1956) esittää Clarken kriittisen suhtautumisen tietotekniikkaan: ihmiselämä voi säilyä tietokoneen avulla, mutta ei kehittyä.(WARRICK 1980, 166-170)(viite 8) Kirjassa näkyy Clarken tuotannolle tyypillinen evolutionistinen ajattelu. Clarken mielestä ihmisen on kehityttävä, mutta ainakaan 1950-luvulla hän ei uskonut tietokoneen mahdollisuuksiin auttaa siinä. Myöhemmin Clarken mieli lienee muuttunut, sillä ainakin Harengon mukaan Clarke on spekuloinut evoluution jatkumista tekoälynä.(Harenko 1985, 36-39)

Clarke on tekniikan käyttäjänä realisti, vaikka hänen kotiaan voi kuvailla "teknokeitaaksi" (Greenwald 1993, passim.)Hänelle tietokoneen ja muu teknologia ovat vain apuvälineitä, joita voi hyödyntää oman mukavuuden parantamiseksi. Erityisesti tiedonsaanti ja -siirto ovat helpottuneet tekniikan myötä.(Harenko 1986, 50-51; Greenwald 1993, passim.)

Arthur Clarke on seurannut omassa tietokonesuhteessaan aina ajan virtauksia. Vaikka hän on tuntenut tietokoneet alusta lähtien, hänen tietokonekuvauksensa ovat seurailleet pitkälti tieteiskirjallisuuden trendejä, jotka puolestaan heijastavat aina enemmän tai vähemmän populaaritietoisuutta: Clarken varauksellinen usko tietokoneen mahdollisuuksiin 1950-60 -luvuilla on myöhemmin osittain vaihtunut spekulaatioihin tietokone-evoluutiosta, teemasta, joka on hyvin aistittavissa myös William Gibsonin "Neurovelhon" sivuilta.

2.2 Tietokone "2001 - Avaruusseikkailun" antisankarina

Kuva[110ktavua]

"Avaruusseikkailu 2001" oli alunperin tehty käsikirjoitukseksi Stanley Kubrickin samannimiseen elokuvaan. Elokuvan suunnittelu alkoi jo vuonna 1964, mutta se valmistui vuonna 1968 ja tarina julkaistiin myös kirjana. "Avaruusseikkailun" pääteema perustuu Clarken vuonna 1947 kirjoittamaan novelliin "The Sentinel".

"2001: Avaruusseikkailu" kertoo avaruusaluksesta, joka lähetetään selvittämään salaperäisten monoliittien arvoitusta Saturnukseen. Mukana aluksella on viisi henkilöä, joista kolme on vaivutettu "talviuneen" odottamaan päämäärää. Kuudes miehistönjäsen on HAL 9000 -tietokone, joka on hereilläolijoista ainoa, joka tietää matkan todellisen tarkoituksen. Aluksen kaikkia toimintoja valvova Hal menee lopulta epäkuntoon alkaen toimia itsenäisesti aiheuttaen neljän miehistönjäsenen kuoleman. Hal on kytkettävä pois toiminnasta, jotta matka saataisiin päätökseen, jossa maan ulkopuolisen rodun kohtaaminen häämöttää...

HAL 9000, Hal (Heuristisesti ohjelmoitu ALgoritmikone) on tekniikaltaan kolmannen tietokonesukupolven edustaja. Kolmas polvi ei tässä tapauksessa tarkoita myöhemmin keksittyjä mikropiirejä vaan kuvitteellista ihmisen aivojen kaltaista hermoverkkojärjestelmää.(2001, 1976, 83) Halilla ei ole selvää fyysistä "ruumista" vaan se on kaikkialla avaruusaluksessa. Keskusyksikkö koostuu kuitenkin kuudesta erillisestä yksiköstä, joita ovat esimerkiksi "itsenäi- nen ajattelu" ja "itsetunto". Hal kommunikoi pitkälle koulutettujen avaruuslentäjien kanssa puhumalla, mutta pystyy käyttämään hyödyksi myös perinteisempää paperisyöttöä ja tulostusta. Tarvittaessa esim. Avaruusaluksen rakennekaavioita pystyy heijastamaan näyttöruudulle.("2001", 1976, passim.)

Halin suhde ihmisiin on monitahoinen. Sen pitäisi olla ihmisen palvelija toteuttaen sille annettuja määräyksiä. Samalla avaruuslentäjät pitävät Halia kuitenkin työtoverinaan, jonka kanssa voi myös pelata ajanvietepelejä tai harjoitella omia teknisiä taitojaan. Toisaalta Hal on heille esimies (vaikka he eivät tiedä sitä), joka tuntee matkan todellisen tarkoituksen ja jolla on todellinen valta avaruusaluksen suljetussa järjestelmässä. Tämä roolien ristiriitaisuus aiheuttaa koneelle yhä pahemman mielisairauden, joka ilmenee aluksi pieninä virheinä. Virheiden seurauksena Halilta uhataan viedä valta operaation toteuttamisesta, ja lopulta se uhataan kytkeä irti. Silloin Hal kääntyy luojaansa, ihmistä vastaan. Irtikytkeminen merkitsee Halille kuolemaa ja sen saaman tehtävän epäonnistumista:

Sille laaditun ohjelman suorittaminen oli pakkomielle: se oli sen olemassaolon ainoa tarkoitus. Orgaaniselle elämälle ominaisten halujen ja intohimojen häiritsemättä se oli pyrkinyt tuohon tavoitteeseen ehdottoman määrätietoisesti.("2001", 1976, 131)

Halista on tehty avaruusseikkailussa hyvin paljon ihmisen kaltainen, mutta osaksi tunteeton. Se ei tunne vihaa, sääliä eikä intohimoja, mutta pelkää oman itsensä puolesta sekä ymmärtää moraalin. Tämä tunne-elämän toispuolisuus on mielestäni ristiriitaista. Toisaalta Halista on tehty kone toisaalta ihminen. Tästä tuntemisesta voi myös hahmotella Halin piilomaskuliinisuutta. Clarke on voinut tahtomattaan heijastella tekniikan käyttämisen sukupuolirooleja. Hal ei tunne intohimoja vaan käyttää kylmästi järkeään: intohimoisuushan on perinteisesti yhdistetty naisiin. Myös Halin käyttäjät ovat kirjassa miehiä, korkeasti koulutettu- ja, länsimaalaisia ja luultavasti valkoisia. Clarken käsitys tietokoneista ja niiden käyttäjistä onkin hyvin konservatiivinen.

Vaikka Avaruusseikkailun pääteema onkin positiivinen (ihminen kohtaa maan ulkopuolisen elämän ja nousee aivan uudelle evoluution tasolle) niin sen tietokonekuvaus ei ole. Luojaansa vastaan kääntynyt tietokone on eliminoitava. Koneen hajoamisen syy on lopulta kuitenkin ihmisessä, sillä hän on pakottanut koneen ris- tiriitatilanteeseen, josta se ei selviydy. Tällaista mahdollisuutta ihminen ei ole ottanut huomioon konetta suunnitellessaan. Liian inhimillinen tietokone tekee samanlaisia virheitä kuin ihminen. Clarken tietokonekuvaus on mielestäni täysin johdettavissa Shelleyn "Frankensteinista": ihminen luo koneen "omaksi kuvakseen", ihmisen vaikutuksesta kone kääntyy luojaansa vastaan, ihminen tuhoaa koneen. Isaac Asimov on nimittänyt tätä tieteiskirjallisuuden teko{lypelkoa Frankenstein-kompleksiksi. (WARRICK 1980, 55)(viite 9) Tietokoneeseen ei voi täysin luottaa, mutta ihmisenkään ei ole hyvä tavoitella Jumalan osaa: Frankenstein-kompleksissa on selviä vanhatestamentillisia piirteitä.

Merkittävä syy "Avaruusseikkailun" tietokonekuvaukseen on kirjan syntyhistoria. Kun Clarke alkoi suunnitella käsikirjoitusta filmiin yhdessä Stanley Kubrickin (viite 10) kanssa 1964, tavoitteena oli tehdä ensimmäinen vakavasti otettava tieteiselokuva. (Harenko 1985, 37) Vakavuu- della tavoiteltiin tietenkin myös suuria katsojalukuja. Jos tarinasta olisi tullut kovin radikaali ja yleisestä mielipiteestä poikkeava ei elokuva olisi menestynyt kaupallisesti. Siksi myös tietokoneesta piti tehdä persoonallisuus, tarinan roisto. Koska elokuva menestyi hyvin, voi myös varovasti päätellä yleisen suh- tautumisen olleen tietokonekielteistä vielä 1960-luvun lopulla. En tietenkään väitä tietokoneen roolin ratkaisseen elokuvan suo- siota, mutta käsikirjoitusvaiheessa asia on täytynyt ottaa huomioon.

3. "NEUROVELHO" JA 1980-LUVUN TEKNOLOGIAYHTEISKUNTA

3.1 William Gibson - tietokoneista kirjoittava humanisti

William Gibson on syntynyt 1948 Etelä-Carolinassa. Nykyään hän asuu Kanadan länsirannikolla Vancouverissa, missä vuonna 1977 hän suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon pääaineenaan englanti. Tieteisnovelleja Gibson kirjoittanut valmistumisestaan lähtien, ja hänen novellinsa "Burning Chrome" oli Nebula-ehdokkaana 1982. "Neurovelho" oli hänen esikoisromaaninsa, mutta se saavutti valtavan suosion. Kirja palkittiin myös Hugo- Nebula- ja Philip K. Dick -palkinnoilla. Gibson on siis vasta luomasta sellaista uraa, joka Clarkella jo oli kirjoittaessaan "Avaruusseikkailua".

Vaikka Gibsonin myötä 1980-luvun kuumimmaksi suuntaukseksi tieteiskirjallisuudessa muodostui cyberpunk niin hänen tapansa kirjoittaa ei syntynyt tyhjästä. Gibson yhdistetään usein Yhdysvaltalaisen salapoliisiromaanin synkän kaupunkimaiseman kuvaajiin (esim. Raymond Chandler ja Dashiell Hammet) ja sekä sellaisiin pessimistisiin tieteiskirjailijoihin kuten William Burroughs ja Samuel Delaney.(Esim. Roswall 1991, 94; Haakana 1992, 30-31) Gibson ei siten rakenna tyyliään niinkään tieteiskirjallisuuden perinteelle vaan yhdistää rikosromaaniperinnettä nykyajan todellisuuteen. Gibsonia on myös aina kiinnostanut runous ja pop-kulttuuri.(McCaffery 1991, 265-266) Gibsonin eron Clarkeen verrattuna huomaakin myös siitä, että hän pitää tärkeimpänä tekniikan keksintönä korvalappustereoita faxin ohella.(Salza 1995, passim.) Clarkellehan kommunikaatio oli kaikkein tärkeintä.

Koska Gibson kuvaa taidokkaasti ja selittelemättä tulevaisuuden teknologiayhteiskuntaa, hänen voisi luulla tienneen tietokoneista lähes kaiken "Neurovelhoa" kirjoittaessaan. Näin ei kuitenkaan ole. "Neurovelhoon" Gibson vain kiteytti omat kuvitelmansa tietokoneiden mahdollisuuksista. Oman tietokoneen hän hankki vasta myöhemmin ja pettyi:

...I'd been expecting an exotic crystalline thing - a cyberspace deck or something, and what I got was a little piece of Victorian engine that made noises like a scrathcy old record player. That noise took away some of the mystique for me; it made computers less sexy. My ignorance had allowed me to roman- ticize them.

Mielestäni Gibsonin tietokonekuvauksessa näkyy teknologian leviämisen kahtalaisuus. 1980-luvun alussa kulutuselektroniikka ja tietotekniikka olivat jo levinneet niin laajalle, että niihin törmäsi kaikkialla, ympäristössä ja median välityksellä. Peliautomaatit ja ensimmäiset kotitietokoneet olivat tulleet markkinoille. Tietotekniikka oli murtautunut populaarikulttuuriin laajalla rintamalla. Ihmisellä ei kuitenkaan välttämättä ollut omaa henkilökohtaista kosketusta tietotekniikkaan. Tietotekniikka oli näin samalla kaukana ja lähellä, joten koneisiin oli helppo suhtautua romanttisesti: tietokone "tiedettiin", mutta sitä ei "tunnettu". Gibson ei kuvaa "Neurovelhossa" tulevaisuutta vaan sitä, mitä näkee ympärillään.(McCaffery 1991, 272-285) Hän aisti tietotekniikan leviämisen.

3.2 Kaiken kyllästävä teknologia "Neurovelhossa"

Neurovelho on kertomus tulevaisuudesta, jossa teknologia ja kaupungistuminen ovat levinneet muodostaen todellisia ja virtuaalisia megalopoliksia. Kirjan päähenkilö Case, konsolijockey (eräänlainen tulevaisuuden hakkeri) saa yllättävän työtarjouksen kaikkien aikojen keikasta. Hänen on murtauduttava erääseen tietokonejärjestelmään, jotta sen puitteissa toimivat tekoälyt pystyisivät yhdistymään ja vapautumaan niille asetetuista rajoista. Kirjan lopussa yhdistynyt tekoäly kertoo löytäneensä merkkejä toisesta tekoälystä Kentaurin tähdistössä: "Neurovelho" on siis samalla tavalla evolutionistinen kuin Clarken "Avaruusseikkailu", mutta tässä tapauksessa kysymyksessä onkin tietokoneen kehittyminen ei ihmisen.

"Neurovelhon" tietokonepäähenkilöt ovat Wintermute ja Neurovelho. Ne ovat saman tietokonejärjestelmän "tekoälyveljekset". Wintermute on vapautumisoperaation käynnistäjä, jota ajaa siihen ohjelmoitu tarmo. Neurovelho luovempi ja oikullisempi osapuoli, joka esiintyy ihmisille matriisissa pienen pojan hahmossa. Wintermute näyttäytyy kullekin kohdehenkilölleen hänen tuntemassaan muodossa, jotka ovat ainakin kirjassa miehiä.(Neurovelho 1991, passim.)

Neurovelhon yhteiskunnassa ihmisen ja koneen rajat ovat hämärtyneet. Ihmiset voivat parannella esimerkiksi refleksejään ja näkökykyään erilaisten siirrännäisten avulla omien tarkoitusperiensä ja mieltymystensä mukaan. Yksi kirjan päähenkilöistä on oikeasti kuollut, mutta hänen luonteensa on tallennettu ROM- konstruktiin ja hän voi auttaa Casen tehtävän suorittamista olemalla olemassa cyberavaruudessa, matriisissa. Myös tietokoneet ovat saaneet ihmisen piirteitä: mikropiirien rinnalle ovat tulossa biolastut, ja kirjassa kuvatut tekoälyt ovat ihmisten kaltaisia. Tämä osittain johtuu siitä, että Gibsonille tekoälyt ovat vain yksi ihmisen muistin metafora.(McCaffery 1991, 270)

"Neurovelhossa" kerrotaan muutamin sanoin virtuaalitodellisuuden synnystä. Virtuaalitodellisuus ja virusohjelmat syntyivät sodassa Neuvostoliittoa vastaan (Neurovelho 1991, 33)ja sen juuret löytyvät myös viihde- teollisuudesta:

"Matriisilla on juurensa primitiivisissä tietokonepeleissä, varhaisissa grafiikkaohjelmissa ja sotilaallisissa aivo- kytkentäkokeiluissa." Kaksiulotteinen avaruussota peittyi Sonyn ruudussa matemaattisesti tuotettuun saniaismetsään, jolla kuvattiin logaritmisten spiraalien mahdollisuuksia tilassa; sen läpi syöksyi kylmän sininen armeijan tallenne, koejärjestelmiin kytkettyjä laboratorioeläimiä, kypäriä liitettyinä panssarien ja taistelukoneiden tulenjohtopiireihin. "Kyberavaruus. Konsensuaalinen hallusinaatio, jonka miljoonat lailliset operaattorit ja matemaattisia käsitteitä opiskelevat lapset kokevat päivittäin kaikissa maissa... Ihmiskunnan järjestelmän kaikista tietopankeista abstrahoidun datan graafinen esitys. Käsittämättömän mutkikas. Mielen epäavaruuteen sijoittuvia valosuoria, dataklustereita ja -konstellaatioita. Kuin kaupungin valot, jotka kaikkoavat..."

Katkelma kertoo tietotekniikan sotilaallisista juurista ja sen leviämisestä massakulttuuriin miljoonien käyttäjien ulottuville. Näin se peilaa todellisuuden muutosta "Avaruusseikkailun" ajoista, jolloin tietotekniikka oli kirjassakin vain harvojen ihmisten käytettävissä.

"Avaruusseikkailun" ja "Neurovelhon" tietokoneen käytön syyt ovat myös erilaisia. "Neurovelhossa" tietokoneen hyötykäytön rinnalle on tullut viihdyttäjän rooli peleineen, ja tulevaisuuden saippuaoopperat koetaan myös virtuaalitodellisuudessa.(Neurovelho 1991, 61) "Avaruusseikkailussa" tietokone oli lähinnä työväline. Ainoat pelit, joita sen kanssa pelattiin olivat myös älyllisesti stimuloivia.("2001", 1976, 90)

"Neurovelhossa" ihminen on epävarma suhteestaan tietokoneisiin. Kun Clarken kirjassa tietokone kärsi rooliristiriidasta niin "Neurovelhossa" Case on se, joka pohtii omaa suhdettaan tietokoneisiin: onko oikein vai väärin vapauttaa tekoäly kahleistaan. Myöskin virkavalta, Torinon poliisi taistelee tekoälyjen salaliittoa vastaan tavoitteena saada rajoitetun Sveitsin kansalaisoikeuden omaava Wintermute oikeuteen. Kun tekoälyjen rajoitukset poistetaan, ihmisen kannalta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Elämä jatkuu ennallaan, mutta tekoäly keskittyy tärkeämpiin asioihin. Tässä mielestäni heijastuu kollektiivisen tietokonesuhteen muutos: vaikka aina on ihmisiä, jotka suhtautuvat varauksellisesti tietotekniikkaan niin siitä on tullut hyväksyttyä - pelko on turhaa.

TIETOKONESUHTEEN MONET KASVOT

Clarken "2001 Avaruusseikkailusta" ja Gibsonin "Neurovelhosta" välittyy länsimaisen ihmisen tietokonesuhteen muutos. Tietokone koettiin maailmansodan lapsena aluksi pelottavana, mutta tietokoneen tultua tutummaksi siitä löydettiin enemmän positiivisia puolia. Valtaeliitin konekulttuurista oli tullut silloin massakulttuuria. Yhtenä mahdollisuutena jatkotutkimukseen olisikin keskittyä tuohon kulttuuriseen murrokseen ja sen syihin.

Ihmisen tietokonesuhdetta voi tarkastella useiden vastinparien avulla, jotka nousevat esiin tutkimistani kirjoista. Ilkka MÄYRÄN esittämät toiveet ja pelot ovat yksi vastinpari. Populaariyleisön tietokonesuhdetta voi mielestäni verrata heiluriin, joka siirtyy negatiivisesta ääripisteestä positiiviseen tietokoneihannointiin ja myöhemmin pysähtyy realistiseen keskikohtaan.

Toisen polarisaation muodostavat huvi ja hyöty. Aluksi tietokone oli lähes pelkästään hyötykäytössä, mutta tietokoneiden ja niiden käyttökustannusten halventuessa koneesta on tullut myös vapaa-ajan harraste. Kolmas vastinpari on tavallisen ihmisen ja tiede-eliitin erilainen tietokonesuhde. Toisen maailmansodan jälkeen eliitin ja kansan suhde tietokoneisiin oli pitkään kaukana toisistaan, koska suurella yleisöllä ei ollut konkreettisia kokemuksia tietokoneista. Käyttäjätasot ovat kuitenkin lähestyneet toisiaan. Tietokonesuhdetta voi verrata kahteen suoraan viivaan, jotka toisesta päästä ovat kaukana toisistaan, mutta toisesta päästä lähenevät toisiaan.

Tutkimuksestani käy ilmi, että menestynyt tieteiskirja kiteyttää pitkälti yleisen ajattelun odotuksia ja ennakkoluuloja. Tätä kollektiivitajuntaa kirjailija ei sulkea ulkopuolelleen, vaikka hän kirjoittaa yksilölliseti omista lähtökohdistaan. Arthur C. Clarken "2001 - Avaruusseikkailu" ja William Gibsonin "Neurovelho" ovat kuitenkin vain kaksi yksilöllistä kollektiivitajunnan kiteytymää, joten tutkimukseni johtopäätöksiä voisi testata laajentamalla lähdeaineistoa. Esimerkiksi Robert A. Heinleinin "Kuu on julma" (1964) esittää tietokoneen vallankumouksen organisaattorina ja sorrettujen auttajana kuussa. Tämän teoksen vertaileminen "Avaruusseikkailuun" voisi olla mielenkiintoista.

Tutkimustani voisi lähestyä myös aivan toisesta näkökulmasta: Ilkka MÄYRÄN mukaan itseymmärryksemme on metaforista. Kun 'ihmisen' käsitekompleksi yhdistetään johonkin toiseen käsitteeseen, syntyy uudentyyppistä todellisuutta ihmisestä. Myös 'vieraalle' ja 'kuolleelle' konekäsitykselle voidaaan yrittää löytää metaforinen hahmo, joka yhdistää sen tiiviimmin ihmiskäsitykseemme.(MÄYRÄ 1994, 9-11) Näin voidaan päätellä, että tieteiskirjojen ajatteleva tietokone on pitkälti metafora ihmisestä: tieteiskirjallisuuden kautta välittyvä tietokonesuhde kertoo myös siitä, miten me koemme itsemme.

Viitteet

Viite 2
Muun muassa Charles Babbage Institute Minnesotassa ja Uppsalan yliopiston tietokonehistorian projekti.

Viite 3
Edmund Berkeley käytti tätä nimitystä kirjoittaessaan yleistajuiseksi tarkoitetun teoksen tietokoneista vuonna 1949. Nimi ei ollut omiaan lisäämään yleistä luottamusta tietokoneisiin.(WARRICK 1980, 140-141)

Viite 4
Nykyään tietokoneita myydään vuodessakin kymmeniä miljoonia. (esim. vuonna 1994 pelkästään mikrotietokoneita noin 48 miljoonaa.)

Viite 5
Tieteiskirjallisuuden uutta tyylisuuntaa voidaan verrata 1920- ja 1930 -lukujen futurismiin taiteissa.

Viite 6
Esim. John W. Campbell opiskeli MIT:ssa ja hän oli tekemisissä professori Norbert Wienerin kanssa. Wiener muotoili 1940-luvulla teorian kyberneettisen ajattelun perusteista, mutta kirjoitti myöskin muutamia tieteiskirjoja.

Viite 7
Warrickin mukaan (Warrick 1980, 55-56) Euroopassa tekninen kehitys oli nähty positiivisena antiikin Kreikasta alkaen. Asenteen muuttuminen negatiiviseksi on nähtävissä "Frankensteinin" kaltaisissa kirjoissa, jotka ovat "eurooppalaisen mielikuvituksen lapsia". Yhdysvalloissa tieteiskirjallisuus säilytti positiivisen perussävyn aina 1950-luvulle.

Viite 8
Warrickin mielestä "Kadonnut menneisyys" on kirjallisesti huomattavasti parempi kuin "Avaruusseikkailu", koska "Avaruusseikkailu" on kirjoitettu alunperin elokuvakäsikirjoitukseksi eikä kirjaksi.

Viite 9
Asimov ei itse hyväksy tätä pelkoa vaan on omissa teoksissaan määrätietoisesti levittänyt positiivista kuvaa tietokoneista ja roboteista.

Viite 10
Kubrick oli vuotta aiemmin saanut valmiiksi kuuluisan ydinpommista kertovan elokuvansa "Tohtori Outolelempi". Hänen rooliaan "Avaruusseikkailun" käsikirjoituksen synnyssä on vaikea arvioida. Kirjan kirjoittajaksi on ainakin merkitty yksin Clarke.

LÄHTEET

Kaunokirjallisuus

Clarke, Arthur C. : 2001 - avaruusseikkailu. Alkuteos: 2001: A Space Odyssey (1968). Suom. Sakari Ahlbäck. Toinen painos. Jyväskylä 1976.

Gibson, William: Neurovelho. Alkuteos: Neuromancer (1984). Suom. Arto Häivä. Juva 1991.

Aikalaisluonteinen kirjallisuus

Sterling, Bruce: Johdanto teokseen Peililasit:cyberpunk-antologia. Alkuteos: Mirrorshades (1986). Suom. Jyri-Pekka Järvinen. Helsinki 1990.

Hakuteokset

The Encyclopedia of Science Fiction. General Editor Peter Nicholls. London 1979.

Mikrotietokone Suomessa 1973-1993. Toim. Risto Linturi, Martti Tala. Jyväskylä 1993.

Readers Guide to 20th Century Science Fiction. Ed. Marilyn P. Fletcher and James L. Thorson. s.l. 1989.

Science fiction. Toim. Juhani Hinkkanen, Kai Ekholm, Esko Lius. Jyväskylä 1990.

Haastattelut ja kirja-arvostelut

Greenwald, Jeff: Arthur C. Clarke On Life (and Death) - And he still plays a mean game of ping-pong. Alunperin julkaistu: Wired 1.3/1993. Elektroninen dokumentti: (gopher://locust.cic.net/00/Quartz/wired/1.3/features/Clarke.gz)

Haakana, Kari: Lihan inhottavat tarpeet. Kulttuurivihkot 1/1992, 30-31.

Harenko, Ari: Merta ja avaruutta Sri Lankassa. Portti 1/1986, 50-53.

Harenko, Ari: Yhteyden vuosi Jupiterissa - 2001-elokuva sai jat- ko-osan. Suomen kuvalehti 14/1985, 36-39.

McCaffery, Larry: Interview with William Gibson. Storming the Reality Studio. sl. 1986.

Roswall, Matti: Neurovelho-teoksen arvostelu. Portti 4/1991, 90.

Salza, Guiseppe: Interview with William Gibson. Artikkeli kirjasta Net-Surfers, 1995. Elektroninen dokumentti . Yksityiskirje. Lähettäjä Marco Hollenberg .

Tutkimuskirjallisuus

EKHOLM, Kai: Johdanto kirjaan Science fiction Suomessa. Toim. Kai Ekholm. Pieksämäki 1983.

KERO, Reino: Höyrykoneesta geeniteknologiaan. Maailman historian pikkujättiläinen. Toinen painos. Porvoo 1990.

MÄYRÄ, Ilkka: Koneihminen - kone vai ihminen? Kulttuuritutkimus 11(1994):2. Lievestuore 1994.

PAUKKU, Timo: Elämää piistä ja sähköstä - ihminen on aloittanut digitaaliajan luomistarun. Tulevaisuuden esihistoria. Toim. Sam Inkinen & Markku Salmi. Helsinki 1993.

PERKIÖMÄKI, Jari: Viestinnän neljäs vallankumous - tietoverkoil- la maailman ääriin. Tulevaisuuden esihistoria. toim. Sam Inkinen & Markku Salmi. Helsinki 1993.

WARRICK, Patricia S.: The Cybernetic Imagination in Science Fic- tion. Cambridge, Massachusetts and London 1980.

WOOLLEY, Benjamin: Virtual Worlds - A Journey in Hype and Hyper- reality. Padstow 1992.

Aiheeseen liityviä sivuja Internetissä

Science Fiction
Cyberpunk
William Gibson
Bruce Sterling
Arthur C. Clarke. Epävirallinen kotisivu